Jukka Vornanen

Olit mies tai nainen, hetero tai homo, toimeentulotuen tulee olla omasi

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (26.8.) toimeentulotuen maksatukseen liittyvästä selvityksestään, jonka mukaan mm. Turussa "toimeentulotukipäätös tehdään selvityksen mukaan avioliitossa olevien osalta miehelle ja avoliitossa olevien osalta naiselle. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien osalta päätös tehdään iän mukaisesti vanhemmalle puolisolle."

Käytäntö on pöyristyttävä ja huokuu kaikuja sadan vuoden takaa. Vuoteen 1930 asti suomalaiset avioliiton solmineet naiset olivat puolisonsa edusmiehisyyden alaisia, mutta siitä lähtien avio- ja sittemmin avopuolisoita on pidetty lainsäädännössä lähtökohtaisesti täysivaltaisina itsenäisinä henkilöinä (osa parisuhdelainsäädännön epäkohdista on toki säilynyt paljon pidempään).

Yksilön itsemäärämisoikeuden modernin tulkinnan valossa pidän erittäin ikävänä tietona sitä, että muun muassa Turussa pidetään edelleen yllä tällaisia vanhentuneita holhoamisoikeudesta kumpuavia käytäntöjä.

Toimeentulotuen maksatus on nopeimmalla mahdollisella aikataululla muutettava Turussa sukupuolesta ja iästä riippumattomaksi yksilönoikeuksia kunnioittavaksi menettelyksi. 

 

Edit: Otsikkoa muutettu klo 16:49 nykyisen toimeentulolain sanamuodot paremmin huomioivaksi. Alkuperäinen otsikko: "Olit mies tai nainen, hetero tai homo, toimeentulotukesi on sinun eikä puolisosi"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Toimeentulotuki on perhekohtainen etuus. Siksi se ei ole sinun tai puolisosi vaan molempien yhteinen. En oikein ymmärrä tätä kohua. Toki voisi olla järkevämpää, että toimeentulotuki olisi henkilökohtainen avustus mutta nykyisellään se ei sitä ole.

Käyttäjän JukkaVornanen kuva
Jukka Vornanen

No joo, otsikkoni on sikäli harhaanjohtava, että toimeentulotuen määrittely perhekohtaiseksi on tosiaan laissa. Mielestäni lakikin on tältä osin vanhentunut, mutta vielä suurempi ongelma on se, että parisuhteen osapuolet asetetaan toimeentulotukipäätösten toimeenpanossa sukupuolen tai iän mukaan hierarkkiseen suhteeseen.

Oletko Ville sitä mieltä, että toimeentulotukipäätöksen ja maksujen osoittaminen automaattisesti miehelle tai pariskunnan vanhemmalle osapuolelle on perusteltua?

Helsingin Sanomien lisäksi myös YLE on uutisoinut tänään aiheesta ja haastatellut tasa-arvovaltuutettua Pirkko Mäkistä:

"Toimeentulotuki tulee maksaa tukea hakeneelle, muistuttaa tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen.

Mäkisen mukaan jo hyvän hallinnon periaate edellyttää, että tukea hakenut saa päätöksen omalla nimellään ja että tuki maksetaan hakijan tilille. Päätöksen tekeminen puolison nimellä tuottaa monenlaisia ongelmia, sanoo Mäkinen.

– Hakijalla ei välttämättä ole käyttöoikeutta tilille, jolle tuki maksetaan. Jos hakija on tyytymätön päätökseen, hän ei välttämättä saa tietoa asioistaan, kun päätös on postitettu toisen nimellä. Muutoksen tekeminen on silloin tietenkin vaikeaa."

http://yle.fi/uutiset/tasa-arvovaltuutettu_pirkko_...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Minulla ei ole tarpeeksi tietoa aiheesta. Olettaisin, että tähän käytäntöön ollaan päädytty jostain syystä. Voisiko olla, että päihdeperheissä syntyisi kilpailua siitä, kuka ehtii hakea perheen toimeentulotuen? Jos sama henkilö saa tuen aina, tuollaisilta jännitteiltä vältytään. Perustulo poistaisi tämänkin ongelman.

Varmaan olisi järkevintä, että tuen hakija saa tuen mutta pitäisi olla jonkinlainen velvoite käyttää se perheen yhteiseksi hyväksi. Tuen voisi jakaa myös tasan kaikkien perheen täysikäisten jäsenien kesken.

Käyttäjän vivelu kuva
Ville Lukka Vastaus kommenttiin #4

Nyt kirjoituksesi kuulostaa siltä, että kun nykytilanteessa mies on saanut etuuden, niin ei sen niin väliä mihin rahat käytetään, mutta kun nainen saa tämän perhe-etuuden, niin pitää tarkkaan katsoa, että se käytetään varmasti perheen hyväksi.

Päivänselvää pitäisi olla, että etuutta haetaan tarvetta varten, johon se myös käytetään. Kaikki muu on omistuista jossittelua ja saivartelua.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #5

Mitä olen tänään lukenut, tässä on ollut vaihtelevia käytäntöjä: jossain on saanut mies, toisaalla iäkkäämpi perheenjäsen, joissain nainen. En usko, että saajan sukupuolella on tässä kysymyksessä sen suurempaa merkitystä. Ihmettelen, miksi takerrutaan juuri siihen yhteen käytäntöön, jossa saaja on miespuolinen. Perhe-etuuksiin kuuluu mielestäni sellainen rakenteellinen oletus, että ne tulee käyttää perheen hyväksi.

Käyttäjän vivelu kuva
Ville Lukka

Ei siinä mitään, jos on yhdessä päätetty, että kumpi on ns. perheen edustaja, eli kumman tiliä käytetään edun vastaanottamiseen, mutta tukipäätös tulisi aina toimittaa hakijalle. Tässä kohtaa selvästi rikotaan lakia, eikä sitä voi mitenkään selitellä parhain päin. Myös perhettä edustava henkilö/tili tulisi olla vaihdettavissa. Siten tukea ei tarvitse muuttaa henkilökohtaisesti edelleenkään.

Näiden järjestelmien tekijöiden ei ole ikinä tarvinnut ajatella asiakaslähtöisesti, niin palvelut sitten ovat tällaisia.

Käyttäjän JukkaVornanen kuva
Jukka Vornanen

Muokkasin otsikkoani lain nykymuotoilun hieman paremmin huomioivaan muotoon.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Vaikuttaako ulosottoon? Voiko toimeentulotukea ulosmitata?

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ei voi,kun ei saa ulosmitata.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Toimeentulotuki on viimesijainen etuus. Ennen tuen myöntämistä selvitetään hakijan/perheen mahdollisuudet saada toimeentulonsa muista tulolähteistä.

Jokaisella on oikeus hakea toimeentulotukea, jos on tuen tarpeessa, eikä voi saada riittävää toimeentuloa esim. palkkatuloilla tai muilla etuuksilla eikä hänellä ole omia varoja. Hakijalla on velvollisuus esittää tarvittavat tositteet tuloistaan ja menoistaan.

Perhe on siis perhe,ja homous,lesbous,ikä jne.eivät siihen vaikuta sen enempää.
Se,joka tukea hakee,sähköisesti nykyään,sen tilille se maksetaan.Ensikerran haettaessa voi olla sos.tädin kyselytunti,mutta sekään ei ole pakollinen,jos ei tarvetta asiakassuunnitelmaan ole.Tuki on jokaiselle tarkoitettu,viimesijainen apu.

Toimeentulotukihakemuksen voi tehdä kuka tahansa perheen jäsen.Tuki on tarkoitettu kaikille jaettavaksi saman suuruisesti.Ei ole mitään lakia siitä kenen tilille se maksetaan.Vajaavaltaisen puolesta sen voi tehdä es.huoltaja,edunvalvoja,joku joka hänestä pitää huolta.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

toimeentulotuen maksatukseen liittyvästä selvityksestään, jonka mukaan mm. Turussa "toimeentulotukipäätös tehdään selvityksen mukaan avioliitossa olevien osalta miehelle ja avoliitossa olevien osalta naiselle. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien osalta päätös tehdään iän mukaisesti vanhemmalle puolisolle."

Tällaista kohtaa EI laissa ole.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vuodesta 2017 alkaen toimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle, jolloin varmaan näistä paikallisista erikoisuuksista päästään eroon.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Toivotaan,nythän sos.toimiston väki tekee päätöksiä liiankin kanssa mielivaltaisestikin.
Ihmiset kun eivät lakeja tunne,eikä niitä heille kerrota,vaikka sekin kuuluu työnkuvaan.
KELAA:n se olisi pitänyt siirtää jo vuosikausia sitten,kuten oli ehdotettu.Ei vaan haluttu.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Valitus eteenpäin huonosta kohtelusta ja lainvastaisesta menettelystä,sillähän se selviää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En käsitä miten avoliitto voidaan määritellä kun se ei perustu mihinkään juriidiseen sopimukseen. Avopuolisko ei ole velvollinen elättämään puolisoaan.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

http://www.maistraatti.fi/fi/Ajankohtaista/Laki-av...

Avoliitossa on kyllä nykyään juridisiakin oikeuksia.Siitä voi päivittää itseään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mutta miten määritellään avoliitto?
Jotkut parit joutuivat pitämään eri osoitetta,että olisi saanut työttömyyskorvausta. Onneksi laki on sentään tässä suhteessa muuttunut.
Minullakin on ollut yhteinen jääkaappi monen ihmisen kanssa, niin miesten kuin naisten, olematta missään avio- tai avoliitossa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Jos asuu yhdessä, niin se katsotaan avioliiton omaiseksi suhteeksi toimeentulontuissa, opintotuissa ja asumistuissa. Nykyisin jos kaksi miestä asuu yhdessä, niin viranomaiset olettavat kyseessä olevan homoparin, ja vaativat asiasta selvitystä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Se on kuule ihan heidän ongelmansa.Jos he eivät usko suupuhetta on HEIDÄN tehtävänsä todistaa ,että pariksi epäilty on pari.

Mitään homo epäilyjä erikseen, ei lakiin ole kirjattu kuuluvaksi sosiaaliviranomaisen työnkuvaan.

Miestä ja naista jotka elävät avioliiton omaisissa olosuhteissa,katsotaan pariksi.Perheellä tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia.Vanhemmat.lapset,ottolapset.Lisätään vielä sen verran,että kommuunissa tai kavereita ,jotka asuvat kimpassa ei perheeksi ole nimetty toimeentulotuki laissa.

Jokaisella on oikeus hakea toimeentulotukea,joten jos nyt ei mene jakeluun on parasta hakea apua jostakin muualta...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eikö nykyisin enää ole ollenkaan kimppakämppiä ja alivuokralaisia?

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Opintotukeen eivät nykyään vaikuta enää kenenkään muun tuet, paitsi alaikäisellä vanhempien. Mutta esim korkeakouluopiskelijan opintotukiin ei vaikuta kenenkään muun ihmisen tulot.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

"En käsitä miten avoliitto voidaan määritellä kun se ei perustu mihinkään juriidiseen sopimukseen. Avopuolisko ei ole velvollinen elättämään puolisoaan." Näin tosiaan luulisi ja tuntuisi kaikin puolin kohtuulliselta, mutta avopuoliso on tosian velvollinen elättämään kumppaninsa. Ja hauskaksihan homma menee siinä vaiheessa kun toisen opintolaina lasketaan tuloksi, ja saa velvollisuudeksi elättään toisen omalla lainalla. VMP

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mikä laki velvoittaa avopuolison elättämään kumppaniaan? Ilman mitään sitoumusta? millä perusteella?
Jos on yhteisiä lapsia ja asuu yhdessä niin ehkä on jotain perusteita ulkopuolisenkin määritellä suhdetta "avoliitoksi".

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Toimeentulotuki on "päivitetty"1.1.2013 Siitä vaan opiskelemaan kaikki sossut.Toimeentulotuki jne.sossujen palvelut OVAT oikeuksia,eivät sossun työntekijöiden mielivaltaa ja mutu-tuntumaa.

Sosiaalityöntekijän tapaaminen,joko es.kasvotusten tai puhelimitse,ON asiakkaan oikeus,ei virkailijan pomotusta ja ylimielisyyttä varten tarkoitettu.

Nöyryyttäminen EI myöskään kuulu etuoikeuksiin sos.työntekijälle.

Heidät on verovaroin palkattu ajamaan ihmisten asioita,ja etua.Sekä myös pitämään tietonsa ajan tasalla.

Jukka Mäkinen

Ihme rutinaa. Ei tuo ole mikään laki, vaan kaupungin ohjeistus, jota voidaan soveltaa tai olla soveltamatta. Tapauskohtaisesti.

Ohjeet ovat sen vuoksi että nykyiset "päättävät" virkahenkilöt eivät osaa/uskalla ajatella itse mitään, vaan tarvitsevat kaikkeen ohjeen, jonka voi sitten päntätä päähänsä ja jota voi sitten papukaijana toistaa.
Ihan niin kuin on tehnyt aikanaan koulussa ja opiskellessakin.

Four legs bad, two legs good. Bäääääääääää.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kyllä kuule ihan lait sitovat sosiaaliviranomaisia.Ei siellä sävelletä joka kaupungissa tai kunnassa miten kivalle tuntuu,tai kenelle mikä sopii.Ei sosiaaliviranomaiset voi pärstäkertoimen mukaisesti PALVELLA ASIAKKAITAAN,siksi on lait keksitty.

Eriarvoiseen asemaan sosiaali-ja terveydenhoidossa ei ihmisiä SAA asettaa.Sossut koulun penkille,esikuntineen.Oppivat olemaan asemassa joka heille kuuluu,veronmaksajien rahoilla palkattuja TYÖNTEKIJÖITÄ.

Myös laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sanoo selvästi miten on työnsä hoidettava,ja ihmisiä kohdeltava.Se jumalan viitta on parasta riisua harteiltaan.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Vaikka tukionkin ruokakuntakohtainen niin ei sitä nyt herrajestas voi maksaa eri ihmisen tilille kuin kuka sitä on hakenut. Ja silti todistettavasti näin on toimittu.
Pahimillaanhan se ihminen kenen tilille tuki maksetaan voi esim. ryppätä ja pelata rahat antamatta sitä ollenkaan tuen alkuperäiselle hakijalle. Tosin sitten tetty kannattaa miettiä kannattaako sellaisen ihmisen kanssa asua samassa taloudess..

Toimituksen poiminnat